lauantai 19. huhtikuuta 2014

Sitruunainen raakakakku

Pääsiäiseen todellakin kuuluu herkuttelu ja hyvä ruoka. Suklaata, suklaata suklaata..
Tänä vuonna suklaani on ollut ehdottomasti raakaa. On niin huippua, että on olemassa terveellisiä herkkuja, joita voi nauttia ilman huonoa omaatuntoa ja naamakaan ei niistä ala kukkimaan. 

Pääsääntöisesti sokeriton ruokavalioni on antanut sen verran myöten, että joskus nykyään saatan laittaa raakaherkkujeni sekaan kookossokeria. Ihastuin sen makuun käymälläni raakakakkukurssilla. Olin aiemmin kuullut jo siitä, mutten ollut kuitenkaan maistanut. Mutta. Aivan törky hyvää, pakko todeta. Oikein karamellia.
Se nyt ei varsinaisesti ole mikään superfood, mutta se on ehdottomasti vähemmän haitallista, kuin valkoiset sokerit ja sisältää enemmän vitamiineja, sekä hivenaineita, kuin toiset sokerit. Itse käytän sitä silloin tällöin spesiaalitapauksiin. 

Pääsiäinen on todellakin spesiaalitapaus, siispä päätin tehdä sen kunniaksi superherkullisen sitruunakakun, jonka koristelin raakasuklaamunilla. Ohjeen kakkuun heitin hatusta ja se osottautuikin hyväksi heitoksi. Onnekseni minulla oli kutina onnistumisesta ja kirjoitin ohjeen ylös. Nyt ilolla annankin hyvän kiertää ja tahdon jakaa tämän herkullisen ohjeen kanssanne. 

Tämän kakaun tein pieneen irtopohjavuokaan, halkaisijaltaan 18 cm. Mutta jos esim. tuplaa ainekset, niin saat isompaa kakkua kehiin. :)

Tässä tulee!

Sitruunainen raakakakku
n. 8 palaa

Pohja:

1 dl Saksanpähkinää
2 rkl kookosöljyä
1 tl aitoa vaniljaa

Täyte:

250 ml kookoskermaa
0,5 dl sulaa kookosöljyä
1 dl sulaa kaakaovoita*
1 avokado
puolikas mango
puolikas banaani
puolikkaan tai kokonaisen luomusitruunan 
puristettumehu ja raastetut kuoret
2 rkl psylliumkuitua
1 rkl lucumaa* (valinnainen)
1 rkl tocoa* (valinnainen)
1 - 0,5 dl kookossokeria 
tai 
vaihtoehtoisesti luomuhunajaa maun mukaan

Koristeeksi esim. raakasuklaapaloja



Aloita kakun teko vuoraamalla irtopohjavuoka leivinpaperilla. Laita kaikki pohjan ainekset monitoimikoneeseen (tai käytä sauvasekoitinta) ja anna surista tasaiseksi rouheeksi.
Painele pohjamassa irtopohjavuoan pohjalle tasaisesti odottelemaan täytemassaa.

Jos käytössäsi on tehokas blenderi, käytä täytteen valmistukseen sitä. Sauvasekoitin käy kuitenkin loistavasti myös, mikäli tehot riittää. Sulata kookosöljy ja kaakaovoi vesihauteessa juoksevaksi. Lisää psylliumkuitu sekoittaen sulaneen voin joukkoon. Paloittele hedelmät.
Lisää sitten kaikki ainekset vuoronperään tehosekoittimeen (tai vaihtoehtoisesti korkeareunaiseen astiaan sauvasekoitusta varten). Surauttele taas massa tasaiseksi, niin ettei mitään erottuvia paakkuja ole havaittavissa. Kaada valmis massa pohjan päälle vuokaan. Laita valmis kakku jähmettymään jääkaappiin tunnista pariin tai mikäli haluat herkuttelemaan nopeammin, käytä pakastelokeroa ja kokeile aika -ajoin onko kakku jähmettynyt valmiiksi. 




Kakun koristeeksi voit halutessasi tehdä raakasuklaapaloja. Tai ihan mitä muuta mieleesi juolahtaa. Vain mielikuvituksesi on rajana. Tässä kohtaa, kun odottelet kakun jähmettymistä, niin on hyvää aikaa valmistaa suklaat. Itse käytin leivontaliikkeestä ostettua pääsiäismuna -suklaamuottia.


Raakasuklaan ohjeen löydät täältä. Muista, että aina voit muokata ohjeita makusi mukaan ja teemaan sopiviksi. Lisukeaineksia ja superfoodeja voi lisästä ja vaihtoehtoisesti halutessaan jättää kokonaan pois.  Laittakaa luovuus kukkimaan, ihanaiset! :)



Kun kakku on kunnolla jähmettynyt, niin poista valmis kakku vuoasta terävää veistä apuna kyttäen. Pyöräytä kakun reunat irti veitsellä vuoan reunoja myötäillen ja avaa vasta sitten vuoan lukitus. Näin kakku säilyy ehjänä, eikä tartu reunoille kiinni. 

Koristele ja nautiskele! 

Syvempiä ajatuksiani Pääsiäisestä voit lukea täältä.
Ihanaa Pääsiäisen jatkoa jokaiselle! :)

-Tiia

*Yhteistyössä GreenStreet 






4 kommenttia: